sunnuntai 29. kesäkuuta 2008

OSA 3: Muutto

Aikamoinen pikapäivitys. No nämä ei kyllä kovin kauaa kestä, tosin olen pelannut jo pitkälle toiseen sukupolveen asti. Eikä tällä pituudellakaan tarinat varmaan jatku. Koitan saada kuvat terkemmiksi sillä nyt ne ovat hieman epätarkkoja.

Jen pääsi veronalaan ja rakennutti itselleen pienen yksiön. Kaukoputken Jen sai Letori Ketolalta lahjaksi unelma trffeistä. Kuplapuhallin ja Mahumaatti ovat Yliopiston päättäjäisjuhlista. Jen haki päivän lehden, selasi aukinaiset työpaikka ilmoitukset ja löysikin sopivan paikan Peli uralta. Jenin uusi ammatti on siis Nyyppä. Palkka on kehno mutta kyllä sillä toimeen pitäisi tulla. Pian uudet naapurit tulivat toivottamaan Jenin tervetulleeksi Veronalaan. Naapurin miehet eivät olleet ollenkaan kutsuvan näköisiä ja melkein jokaisella oli sormus sormessa. Naapurit tykkäsivät Jenin Mehumaatista ja kuplapuhaltimesta. Jen itse ei ehtinyt käydä mehumaatilla kertaakaan kun se oli jo tyhjennetty. Jen pelkäsi naapureiden tyhjentävän myös kuplapuhaltimen, niin innokkaasti he sillä puhaltelivat..
Jeniä alkoi kyllästyttää kotona istuminen joten Jen tilasi taksin ja lähti kohti Veronalan villeintä paikkaa, Stadia. Jen päätti summamutikassa jonkun paikas. Paikaksi määräytyi Rollon Piilopaikka.
Jen alkoikin heti työstää juttua baarimikko Risto-Petteri Soppelin kanssa. Herra Soppeli oli - tai ainaki esitti - kiinnostunut Jenin todistuksesta jonka Jen oli saanut Yliopistolta. Jen selitti innokkaasti herra Soppelille kaiken pesukoneista banaanipuihin. Jen oli niin innoissaan, että sai Rouva Kurjenkaulalta kuunnella luennointia useampaan otteeseen.
Jen ei halunnut, että Rouva Kurjenkaula alkaisi vinoilla tuleville sukupolville, joten Jen alkoi pelata Rouva Kurjenkaulan kanssa. Jen jäi voitolle jopa 500$. Jen pelasi useaan otteeseen muidenkin simien kanssa. Aina pöytä oli täynnä ja Jen jäi voitolle monen monta simeleonia.
Kun Jen viimein lähti kotio päin taksilla Jen sai nostettua tarpeitaan päivän ja illansuussa Jen oli taas pirteä kuin peipponen ja pyysikin heti Risto-Petteri Soppelin Treffeille. Sydämmet ja ystävät leijuivat herra Soppelin ja Jenin ympärillä. Jen oli korviaan myöten rakastunut alkoi olla kiinnostunut herra Soppelin rahoista. Herra Soppeli myönsi olevansa köyhä, mutta Jenin mielestä tosirakkaus ei voita köyhyyttä.

Vaikka Jen pyysikin herra Soppelia jäämään yöksi Jeniä alkoi pelottaa. Tuo herra Soppelin naama oli omalla tavallaan pelottava. Niin pyöreät pullaposket ja iso nenä. Jos se periytyisi tuleville sukupolville? Se ei kyllä käy päinsä. No Jen oli kuitenkin jo rakastunut herra Soppeliin joten asiaa ei voisi enään katua. Jen pyysikin heti herra Soppelia muuttamaan luokseen matalaan majaan.

"Tuota kun.. Haluaisitko sinä asua kanssani pienessä yksiössän?" Jen takelteli hra Soppelille "No mikä ettei!" hra Soppeli innostui, otti Jenin syliinsä ja 'kantoi kynnyksen yli' ja heitti Jenin korkealle ilmaan. Bugi.

Risto-Petteri Soppeli toi taloon mukanaan 2675$. Elämän toiveenaan 6 lasta menee naimisiin. Risto-Petteri Soppeli pitää naisten alusvaatteista ja lihaksista. Risto-Petteri Soppeli inhoaa Karismaattisia simejä.
Risto-Petteri Soppelin luonne:
10-6-6-3-3

Risto-Petterille tehtiin myös pieni ulkomuoto muutos. Jokä on tällainen: Ennen. Jälkeen.

Jen kävi ahkeraan töissä. Ylennyksiä vain ei herunut. Ristolla oli täynnä siivous ja ruokapalkit. Risto omisti paljon muitakin taitoja. Joten Risto-Petterille hankittiin työ ravintola-alalta. Risto-Petteri harjoitteli ahkerasti logiikkaa ja siinä sivussa karismaa.
Rahaa alkoi tulla kun Jen sai ylennyksen farmariksi ja sai Peli alan urapalkinnon. Siis kun Risto-Petteri ralasti tätä kyseistä kookosflipperiä ja naapuritkin olivat aina pelaamassa. Sillä ainakun joku pelasi tuli +5simeleonia perheen rahavaroihin.
Lämmin kesä muuttui hyytävän kylmäksi talveksi. Jen alkoi olla väsynyt ikuiseen maalaamiseen ja taitojen kehittämiseen. Ruoaksi saatiin vain pakasteisia muroja ja maitoa. Töistä tultuaan Jen jäi seisomaan lumeen ja nukahti lumihankeen hamepäällä. Jen hyvä. Yleensä puetaan talvivaatteet talvella ulos mennessä! "Mit... Mitä?" Jen haukotteli ja käveli sisälle lämpimään petiin.
Aamuyöllä Jen heräsii koviin kipuihin vatsassa. Risto koisi vieressä rauhallisena eikä herännyt Jenin tuskanhuutoihin. Yhtäkkiä Jenin maha kasvoi ja Jen säikähti "Risto! Risto! Herää! Minä olen lihonut! Katso nyt! Juurihan minä kävin punttisalilla! Nyt täytyy ottaa yksi vapaapäivä ja soittaa töihin." Jen huusi. "Jen kulta, mitä nyt?" Risto mutisi puoliunessa peiton alta. Jen, tuo ei ole löllyvää ihraa, se on lapsi joka ilmoittaa olemasta olossaan. Sitä kutsutaan raskaudeksi. "Täh?" Jen kysyi pöllämistyneenä. Jen kapusi väsyneenä takaisin petiin, otti Riston kainaloon ja nukahti.

"Toivottavasti sieltä ei tule kaksosia sillä sitten tulee ongelmia. Ei rahasta vaan tilasta." Risto puheli Jenille ruokatunnillaan. Yhtäkkiä Jen tiputti puhelimen luurin ja alkoi huutaa. Jen synnytti poikalapsen joka sai nimekseen Ben, Ben Capac.
Taloon oli pakko rakentaa lisäsiipi vaikka rahoja säästettiin uutta kotia varten joka odotti tien toisella puolella. Keittiö siirrettiin myös sisälle, ettei tarvitse enään ruokailla ulkona. Kun Risto sitten sai ylennyksen. Iso pakettiauto kurvasi pihaan ja tavarat kannettiin autoon. Talo purettiin ja sitten lähdettiin kohti uutta osoitetta. "Kangaskatu 6B, olemme perillä" Pakettiauton kuski sanoi ja tavarat kannettiin sisälle isoon taloon. Autotalli. Pihaan ostettiin kaatopaikalta autonromu jotta saataisiin kulkuneuvo. Jen kun on niin hyvä värkkäilemään ja rakentelemaan kaikkea. Ensimäinen kerros. tummalaittia kohta on terassi. Sen jälkeen pitkäkäytävä joka vie yläkertaan. Vasemmalta oikealle käytän jälkeen olevat huoneet: Työhuone, jossa tällähetkellä vain tuoli, tietokone ja pöytä. Vanhempien makuuhuone. Jossa nykyään: Sänky, kaksi rahapuuta, pöytä, vaatekaappi ja puhelin. Vanhempien huoneessa on oma kylpyhuone. Alhaalla terassin vieressä on lastenhuone. Vasen puoli on pojille, siellä siis sinisävyistä snoopya. Oikeapuoli tytöille jossa vaaleanpunaista Hello Kitty tyyliä.
Toinen kerros. Tumma-alue on parveke jonne ei uskalla lapsiä päästää sillä siinä ei ole kuin matala bambu aita. Pitkä käytävä oikeassa reunassa on keittiö ja ruokailu tila. Ylhäällä on keittiö juossa nykyisin uunin ja jääkaapin lisäksi tasoja. Alhaalla ruokapöytä ja tarjoilupöytä. Ruokailutilan vieressä on oikeasti makuuhuone, mutta siitä tehtiin varasto. Varaston vieressä makuuhuone joka nykyään Benin käytössä. Parvekkeen yläpuolella tyhjä makuuhuone.
Kolmas ja viimeinen kerros. Pahoitteluni, että tyhjät ruudut näkyvät koska talo otettiin ostotilassa. Ensimäinen huone (jonne portaat nousevat) on harraste huone. Sielä on Laamapeli, värkkäily pienoismalleja varte, jenin urapalkinto ja piano. "Parvekkeella" on kaksituolia, puhelin ja mahdollisuus savenvalantaan. Oikealla puo9lella jonne "silta" vie on kirjasto.
Piha jossa keinut ja hiekkalaatikko. Piha. Kuva otettu keinujen ja hiekkalaatikon luote. Kaksi omenapuuta ja niidenkeskellä keinu josta vanhemmat voi tarkkailla lapsiaan. Takana kaikille tuttu kuplapuhallin.

Siirrytäänpä sitten lähikuviin joista ette saa nähdä montaa.
Ensi pikkutyttöjen huone.
Tyttöjen ja poikien "vessa" Pienten lasten. Älkääkä kysykö miksi tuo seinä hävisi! En tiedä!
Vanhempien makuuhuone. Huomatkaan Jenin maalaamat taulut seinällä! Jen rakastaa koiria.

Kolmannen kerroksen parveke. Kuten huomaatte siitä näkyy kakkoskerrokseen. Siellä näkyykin varaston seinällä olevat taulut.
Kolmas kerros. Kaikissa huoneissa ei ole tapetteja rahanpuutteen vuoksi.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

noonni nyt pääsen vihdoin kommaamaan vuodatuksen kautta eli tarinasi on kiva ja sitä on hauska lukea :D tämä vaikuttaa hyvältä ja varmaan vaikuttaa vielä jatkossakin. ainiin ja linkitin sinut :D

Anonyymi kirjoitti...

Ei tää ehkä alussa niin hirveen mielenkiintonen oo kun on vaa suunnillee jotain elämäntarinaa. Mutta mulla on suunnitelmissa vaikka mitä tosin se että toteutuuko ne on ihan toinen juttu. Linkitän kuhan kerkeän.

M kirjoitti...

Kiva ku oot laittanu talon kuvia :). Taas yksi hyvä tarina! keksit vaan johonki kohtii jotai haukoi juttui :).. Onks sul lisäosii? Aika hyvä toi tyttö (En muista nimeä :D) on tekeen noita tauluja, söpöi koissui :) - M